Bonusta jokaisesta matkasta!

Bristol

Bristol sijaitsee Lounais-Englannissa, Avonjoen varrella, noin 170km etäisyydellä pääkaupunki Lontoosta. 1100-luvulla perustettu kaupunki on ollut merkittävä satamapaikka alkuajoistaan lähtien. Kaupungin arkkitehtuuri on vaihtelevaa ja se edustaa tyylisuuntia monilta eri aikakausilta.  1800-luvun puolivälissä kaupungissa kehittyi aivan oma arkkitehtuurinen tyylinsä, Bristol Byzantine. Nykypäivänä Bristolin persoona rakentuu historiansa lisäksi muun muassa katutaiteesta, yöelämästä, siideristä sekä vuosittain järjestettävistä kuumailmapallojuhlistaan. Urbaanin taiteen ystäviä kiinnostanee myös se, että kuulu graffittitaiteilija Banksy on Bristolista kotoisin.

Bristolin yksi ikonisimmista maamerekeistä on Clifton Suspension Bridge.

Bristol on yksi Ison-Britannian kaupungeista joka nauttii eniten saarivaltion lämpimimpiä ja aurinkoisimpia päiviä. Vuosittainen keskilämpötila on 10,2-12°C tuntumassa. Brittiläiseen tapaan myös Bristolissa sadekuuroja saadaan toki ympäri vuoden, mutta syksyt ja talvet ovat kosteinta aikaa. Kesä onkin Bristolin parasta aikaa niin säiden, kuin kaupungin tapahtumien osalta.

 

Lisää Bristolista

Bristolin julkinen liikenne toimii pääosin bussilinjojen voimin. Kaupungissa on helppo liikkua kävellen tai pyöräillen, joskin ruuhkat saattavat joskus yllättää. Taksilla matkustaminen on kaupungissa sujuvaa ja helppoa ja taksin voi napata lennosta. Eri kaupunkien välillä liikkuminen käy tavallisesti junalla.

 

Miksi matkustaa Bristoliin?
Rentoa ja boheemia kaupunkitunnelmaa
Ison-Britannian "siideripääkaupunki"
Hienoa katutaidetta
Rikas pubikulttuuri

Tietoa kohteesta

Tietoa
Päivälämpötilat
tammikuu
7 °C
huhtikuu
15 °C
heinäkuu
23 °C
lokakuu
15 °C