Näe ja koe matkalla

Trevin suihkulähde

Trevin suihkulähde on suurin ja kuuluisin Roomasta löytyvistä barokin aikaan (valmistui vuonna 1762) tehdyistä suihkulähteistä. Trevin lähde on tullut tutuksi myös useista vanhoista Hollywood-elokuvista.

Espanjalaiset portaat

138-askelman portaikko on rakennettu 1700-luvulla ja se toimii tärkeänä kohtaamispaikkana paikallisille asukkaille.

Colosseum

Colosseum on antiikin Rooman aikainen, Rooman valtakunnan suurin amfiteatteri, ja yksi Rooman upeimmista nähtävyyksistä. Colosseumissa järjestettiin aikoinaan gladiaattoritaisteluita, eläintaisteluita, teloituksia ja teatteriesityksiä. Teatterin ympärysmitta on 524 metriä ja korkeus 48 metriä.

Bruschetta

Pikaruokaa parhaimmillaan. Grillattujen bruschetta leipien historia juontaa jo antiikin Roomaan. Tuolloin oliiviviljelmien työntekijät ottivat leipiä mukaan viljelmille, paahtoivat niitä nuotioilla ja sivelivät päälle oliiviöljyä. Bruschettan päällä voi herkutella mitä vaan, mutta pelkistetyimmillään leivältä löytyy oliiviöljyn lisäksi valkosipulia ja mauisteita. Aitoa roomalaista bruschettaa voit nauttia lukemattomissa kahviloissa ympäri kaupunkia.

Aito italialainen pizza

Pizzan koti on Italiassa. Tarkemmin tämä koko maailman valloittanut herkku on kotoisin Napolin alueelta, mutta ihan koko Italiassa voit nauttia aidoista pitseerioista ja niiden herkullisista tuotteista. Itse asiassa Italiassa pizzan kaksi pääsuuntausta ovat napolilainen ja roomalainen. Napolilaisen pyöreän pizzan pohja on varsinkin reunoiltaan paksumpi kuin roomalaisessa pyöreässä pizzassa. Roomalainen on ohutpohjainen ja rapea, ja sitä paistetaan muutama minuutti hyvin kuumassa uunissa. Pitsauunista höyryävä herkku tuodaan nopeasti asiakkaiden nautittavaksi.

Villa Borghesen puisto

Yleisölle avoin puisto on keidas kiireisen kaupungin keskellä. Puiston sisäänpääsyportit löydät Piazza di Spagnan yläpuolelta Pincio-puutarhasta, Via Venetolta tai Piazzale Flaminionilta. Uusklassinen puisto on rakennettu 1600 -luvulla. Villa Borghesen puistosta löytyy lukuisia veistoksia ja suihkulähteitä, lisäksi sen porttien sisältä löytyy museoita, oppilaitoksia, eläintarha, ratsastuskoulu, amfiteatteri ja tekojärvi. Kaunis ja vehreä puisto on romanttinen kävelykohde.

Al Sognon lelukauppa

Osoitteessa Piazza Navona 53, 00186 Roma sijaitsee valloittava lelukauppa, josta löydät kaikkea muuta kuin perinteisiä tavaratalon muovileluja. Taitavalla käsityöllä  valmistetut lelut ovat ihastelun aihe niillekin joilla ei pikkuväkeä ole tuliaisia odottamassa. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, joskaan ei edullisin vaihtoehto kun katselet kotiiviemisiä.

Capitolium

Rooman kuuluisin ja korkein kukkula, jolla sijaitsi Rooman valtakunnan tärkein temppeli Juppiter Optimus Maximuksen temppeli sekä poliittisen elämän näyttämö Forum Romanum. Kukkulan eteläosassa sijaitsee jyrkkä Tarpeian kallio, jota aikoinaan käytettiin teloituksissa. 1500-luvulla kukkulalle nousi Michelangelon suunnitelema Piazza del Campidoglion ja sitä ympäröivät palatsit joissa nykyään toimii Capitolium museo.

Trajanuksen muinainen tori ja muistopylväät

Trajaanuksen torilla voit edelleen nähdä pystyssä vanhan kauppahallin kaaret. Kauppahallin rakennutti Keisari Trajanus 100-luvulla. Niiden 150 myyntipistellä omistajaa vaihtoivat niin silkit, kankaat, mausteet kuin ruokakin. Torilta löytyy myös Trajanuksen 40-metrinen pylväs, joka pystytettiin kuvaamaan Trajanuksen vuosina 101-106 käymiä sotia daakialaisia vastaan. Pylvään juurelle on aikoinaan haudattu keisari Trajanuksen tuhkat.

Palatinus kukkula

Roomassa on seitsemän alkuperäistä kukkulaa, joista keskeisin sijainti on Palatinus kukkulalla. Se sijaistee Colosseumin, Forum Romanumin ja Circus Maximuksen välissä.  Rooman tasavallan aikana alueella asui Rooman vaikutusvaltaisimmat suvut ja myös keisarit ovat rakentaneet sinne palatsinsa. Augustuksen, Tiberiuksen ja Flaviuksen keisarisukujen palatseista on edelleen nähtävissä rauniot kukkulalla.

Konstantinuksen riemukaari

Lähellä Colosseumia sijaitsee kolmiaukkoinen riemukaari. Riemukaari on nimetty rakennuttajansa Konstanttinut Suuren mukaan ja se on valmistunut vuonna 315.  Kaari suunniteltiin juhlistamaan Mulviuksen sillan taistelussa saavutettua voittoa. Kaaren kuvat kertovat Hadrianuksen (117–138), Trajanuksen (96–117) ja Marcus Aureliuksen (161–180) voitokkaista taisteluista sekä metsästämisestä ja uhrauksista jumalille.

Caracallan kylpylä

Caracallan kylpylä on 200-luvulla keisari Caracallan rakennuttama kylpylärakennus, josta on jäljellä enää rauniot.

Pantheon

Pantheon on Rooman parhaiten säilynyt antiikinaikainen temppeli. Pantheon rakennettiin pakanajumalten temppeliksi, ja sen nimi tarkoittaa kaikkien jumalten temppeliä. Sen kupoli on 43,30 m läpimitaltaan, ja se on maailman suurin muuraamalla valmistettu kupoli. Kupolin keskellä on 9 metrinen pyöreä reikä, josta kuun- ja auringonvalo pääsevät valaisemaan sisätilaa.
Pantheonin temppeliin on haudattu yhdistyneen Italian ensimmäinen kuningas Vittorio Emanuele II (k. 1878), kuningatar Margherita (k. 1926), kuningas Umberto I (murhattiin 1900), sekä myös taiteilija Raffaello (k. 1520).

Forum Romanum

Forum Romanum on antiikin aikaisen Rooman keskus, joka sijaitsee pienellä kukkulalla Palatinon ja Quirinalen välissä, lähellä Colosseumia. Täällä sijaitsi Rooman senaatti. Forumista on jäljellä enää pieni osa ja siitäkin vain rauniot, mutta alueella vieraileminen ja sen historiallisten tarinoiden kuuleminen on silti vaikuttava kokemus.

Vatikaani

Vatikaani on itsenäinen kaupunkivaltio Rooman keskellä ja Katolisen kirkon keskus. Vatikaani pitää sisällään museot, Sikstuksen kappelin ja Pietarinkirkon eli Pyhän Pietarin kirkon.

Vatikaanin kuuluisin rakennus Pietarin kirkko on yksi maailman suurimmista kirkoista ja sen kerrotaan sijaitsevan paikalla, jossa apostoli Pietari ristiinnaulittiin. Kirkossa on tunnettujen taiteilijoiden töitä, kuuluisimpana Michelangelon veistos Pietà.

Sikstuksen kappeli on niin ikään tunnetuimpia rakennuksia maailmassa, ja siellä suoritetaan uuden paavin valinta. Michelangelo on kuvittanut kirkon upean kattoholvin. Hänen työtään on myös alttarin yläpuolella komeileva Viimeinen tuomio -fresko.

Vatikaanin museon palatseista löytyy yksi maailman arvokkaimmista taidekokoelmista, sisältäen muun muassa Raffaellon  Ateenan koulu ja  Parnassos freskot.

Domus Aurea

Rooman kaupunki paloi pahoin vuonna 64. Tällöin keisari Nero pääsi toteuttamaan valtavia suunnitelmia ja rakentamaan uutta palatsialuetta kaupungin keskustaan. Neron palatsit, pihat, puutarhat, huvilat ja viinitarhat kattoivat monen palanutta Rooman kaupunginosaa pinta-alaltaan. Kultaisessa palatsissa oli yli 300 huonetta ja tutkijat ovat arvelleet sen pinta-alaksi yli 200 jalkapallokenttää. Neron jälkeen tulleet keisarit ovat yksi toisensa jälkeen purkaneet ja muokanneet keisarin kädenjälkeä uuteen uskoon. Domus Aureaan – kultaisen palatsin jäljellä oleviin osiin pääsee tutustumaan Trajanuksen kylpylän seinämän kohdalta.