Albania

Albanian kaunis luonto, kiehtova historia ja kauniit linnoituskaupungit yllättävät matkailijan. Matkalla tutustutaan paitsi Tiranaan, myös Berat, Kruja ja Durres avaavat historian verhojaan. Albania on varsin edullinen kohde länsimaiselle turistille.

Albania pähkinänkuoressa

Albanian tasavalta oli pitkään kommunistien johtama suljettu maa. Vasta 1990-luvun alussa siellä järjestettiin ensimmäiset monipuoluevaalit. Vuoden 2024 tilastojen mukaan Albaniassa on noin 2,8 miljoonaa asukasta. Väestöstä noin 60 % on muslimeja, mutta maassa on myös merkittävä määrä katolilaisia ja ortodokseja. Pääkaupunki Tiranassa asuu nykyään yli 500 000 ihmistä. Euroopan unioni hyväksyi Albanian vuonna 2014 jäsenyysehdokkaaksi, ja maa on edennyt jäsenyysneuvotteluissa, mutta täyttä jäsenyyttä ei vielä ole saavutettu.

Virallinen kieli on albania, jota suurin osa väestöstä puhuu. Italiaa puhutaan yleisesti etenkin vanhemman sukupolven keskuudessa, ja englannin kielen taito on kasvanut huomattavasti erityisesti nuorten keskuudessa.

Albaniassa vallitsee sekä välimerellinen että mannermainen ilmasto. Kesät ovat kuumia ja aurinkoisia, ja lämpötila voi nousta jopa yli 40 asteeseen. Talvet ovat viileitä ja sateisia, ja vuoristoalueilla on usein runsasta lunta. Sääolosuhteet voivat vaihdella huomattavasti eri alueiden välillä, mutta syksyllä ja keväällä sää on usein miellyttävän leuto.

Kommunistinen hallinto julisti Albanian 1960-luvulla virallisesti maailman ainoaksi ateistiseksi valtioksi, jota se oli lähes 25 vuoden ajan. Nykyään uskonnonvapaus on turvattu, ja kansalaiset voivat vapaasti harjoittaa tai olla harjoittamatta uskontoaan. Albaniassa on nykyään useita pyhiinvaelluskohteita.

Matkalla Albaniassa

Vesi: Vesijohtovesi ei ole juomakelpoista. Juo vain pullotettua vettä.
Sähkö: 230 V (sama kuin Suomessa).
Kellonaika: Tunti Suomen aikaa jäljessä.
Valuutta: Rahayksikkö on albanian lek (ALL).
Turvallisuus: Albaniassa turvallisuustilanne on yleisesti hyvä, mutta varovaisuus on tarpeen. Taskuvarkaita voi esiintyä erityisesti vilkkailla paikoilla. Arvoesineet ja ylimääräinen käteinen kannattaa säilyttää hotellin tallelokerossa. Jos joudut varkauden kohteeksi, tee ilmoitus paikalliselle poliisille korvausten hakemiseksi vakuutusyhtiöltä.

Sairastuminen: Matkavakuutus on tarpeen, sillä Eurooppalainen sairausvakuutuskortti ei käy Albaniassa. Hoitokustannukset maksetaan yleensä paikan päällä, joten säilytä kuitit korvauksia varten.

Hätätilanne: Yleinen hätänumero on 112.

Suurlähetystö:
Albaniassa ei ole omaa suurlähetystöä, lähin matkailijoita palveleva lähetystö on
Ateenan suurlähetystö
Hatziyianni Mexi 5
115 28 ATEENA, KREIKKA
Puhelin: +30 210 725 5860
Sähköposti: sanomat.ATE@formin.fi
Lisätiedot: Suomen suurlähetystö Ateenassa

Matkustusasiakirjat
Suomen kansalaisilla tulee olla mukanaan voimassa oleva passi, jonka on oltava voimassa vähintään 6 kuukautta matkan päättymisen jälkeen. Tarkista lapsiin liittyvät erityisvaatimukset Albanian viranomaisilta, jos matkustat alaikäisen kanssa, jolla on eri sukunimi kuin vanhemmilla.

Lisätietoja matkustusasiakirjoista löydät Ulkoministeriön sivuilta tai poliisin verkkosivuilta.

Matkat Albaniaan

Balkan on valloittava sekoitus kulttuureja ja eri uskontojen vaikutuksia sekä mielenkiintoista historiaa. Lisäksi alue on kuulu henkeäsalpaavista luontoelämyksistään. Tällä kiertomatkalla bussimatkatkin ovat ihan muuta kuin siirtymää, sillä välillä ikkunoista avautuu vuoria ja rotkoja, toisinaan taas reheviä laaksoja, järviä ja merenlahtia.

Lue lisää