Bonusta jokaisesta matkasta!

Ruotsi

Ruotsista löytyy monipuolista lomatekemistä omien mieltymysten mukaan. Tukholmassa on paljon nähtävää, shoppailua sekä iltaelämää. Kolmårdenin eläinpuisto tarjoaa elämyksiä koko perheelle.

Ruotsi pähkinänkuoressa

Ruotsi on noin 9,5 miljoonalla asukkaallaan Pohjoismaiden suurin maa. Maan kokonaispinta-ala, noin 450 0000 km2, tekee siitä myös läntisen Euroopan kolmanneksi suurimman maan. Ruotsissa puhutaan pääasiassa ruotsia, joka on lainsäädännössä vuonna 2009 määritelty sekä maan pääkieleksi,  että viralliseksi kieleksi. Vähemmistökielistä suurin on suomi. Ruotsalaisista 82 prosenttia kuuluu luterilaiseen kirkkoon. Ruotsi on Euroopan unionin jäsen, mutta se ei kuitenkaan kuulu Euroopan rahaliittoon.

Ennen Ruotsin valtio muodostumista keskiajalla 1100-luvun aikana, Ruotsin etelä- ja keskiosissa vallitsi viikinkikulttuuri. 1600-luvulla Ruotsi nousi Euroopassa suurvalta-asemaan. Suomi oli Ruotsin vallan alaisuudessa noin 600 vuotta aina vuoteen 1809 asti. 1800-luvulta lähtien Ruotsi on ollut puolueeton valtio, eikä ole osallistunut Euroopassa käytyihin sotiin. Euroopan unioniin Ruotsi liittyi 1995, mutta se hylkäsi euron käyttöönoton kansanäänestyksessä vuonna 2003.

Matkalla Ruotsissa

Vesi: Vesijohtovesi on juomakelpoista.
Sähkö: Ruotsissa on 220 V verkkojännite, suomalaiset sähköpistokkeet toimivat.
Aikaero: Ruotsissa kello on tunnin Suomen aikaa jäljessä.
Turvallisuus: Ruotsi on turvallinen maa, mutta kuten yleensäkin suurkaupungeissa, myös Tukholmassa kannattaa noudattaa normaalia varovaisuutta.
Hätätilanteet: Yleinen hätänumero 112.

Lue lisää Ruotsista matkailusivustolta

Kohteet Ruotsissa

Tukholman on mielenkiintoinen matkatkohde, jonka kaupunkikuva ja tunnelma rakentuvat kauniista historiallisista rakennuksista sekä kulttuurielämästä ja tapahtumatarjonnasta. Tukholma on hyvä valinta myös lapsiperheen kohteeksi.

Lue lisää Tukholmasta

Kolmårdenin eläinpuisto sijaitsee 170 km Tukholmasta etelään. Puiston 150 hehtaarin alueella on nähtävänä 750 eläintä maailman eri kolkista.

Lue lisää Kolmårdenista

Tutustu Päivä Tukholmassa risteilyihin

Tutustu Tukholman kaupunkilomaan ja hotellimatkoihin

Tutustu Kolmårdenin matkoihin

Tutustu myös

Ruotsin risteily tarjoaa mukavan irtioton arjesta. Ikaalisten Matkatoimiston kautta voit lähteä Tukholman risteilylle joko Helsingistä tai Turusta.Tutustu!

Lue lisää

Baltic Princess on Itämeren suurimpia risteilyaluksia ja suomalaisen laivanrakennuksen taidonnäytteitä. Se vie 23 tunnin Turku–Tukholma -risteilylle, missä kohtaat yhden maailman kauneimmista merimatkoista.

Lue lisää miniristeilystä Tukholmaan

Silja Europa tekee kesällä erikoislähtöjä viehättävään Visbyn kaupunkiin.

Lue lisää Visbyn risteilyistä

Näet viekkaiden tiikereiden linnat, nauravien delfiinien shown, ylväät leijonat, mahtavat karhut ja apinaveijarit. Norsut, kirahvit, seeprat ja sarvikuonot odottavat sinua! Jännittävä gondoli vie eläinten yläpuolelle, aivan kuin kulkisit savannilla. Päivä Pohjoismaiden suurimmassa eläinpuistossa on täynnä jännitystä. Lähdöt ovat keskikesällä risteillen ja hotellimatkana.

Lue lisää Kolmårdenin matkoistamme