Bonusta jokaisesta matkasta!

Palanga

Liettuan kesäpääkaupunki - kaunis merenrantakaupunki Palanga, on Liettuan suurin ja kansainvälisin virkistysalue. Kaupunki tarjoaa valkoisia rantoja, mäntymetsiä ja monenlaista ajanvietettä.

Palanga on tunnettu pitkästä mahtavasta hiekkarannastaan, jota on sanottu jopa Baltian hienoimmaksi. Liettuan rannikko onkin kuuluisa upeista hiekkarannoistaan joita vastaavia ei muualta Itämeren rannikolta löydy. Palangan noin 30 kilometrin pituisella hiekkarannalla voi sekä löhöillä, uida että harrastaa kaikenlaisia vesiurheilulajeja.

Palangan Broadwayksi kuvaillun pääkadun varrelta löytyy erinomainen ravintolavalikoima eri maiden keittiöitä. Hauskanpitoa kaipaaville on tarjolla erityylisiä kahviloita, baareja ja klubeja. Pääkatu päättyy lähes puoli kilometriä meren päällä kulkevalle sillalle. Kaupunki on alunperin tullut tutuksi kylpyläkohteena, mutta nykyään se vastaa ennemminkin Välimeren alueen rantalomakohteita upean rantansa ja tunnelmansa ansioista. Plussana tietenkin, että Palanga on paljon lähempänä!

Vaikka rantaelämä on se Palangan juttu, voi siellä muun muassa vierailla Meripihkamuseossa. Muista ostaa tuliaiseksi aitoa liettualaista meripihkaa, jota myydään jokaisen kadun kulmalla.

 

Lisää Palangasta

Palangassa on helpointa liikkua kävellen tai pyörällä. Kaupungilta löytyy myös takseja tai niitä voi tilata hotellin vastaanotosta. Satamakaupunki Klaipedaan pääsee mukavasti bussilla. Bussimatka kestää noin tunnin.

Ostosvalikoima Palangassa on sangen pieni. J. Basanavičiaus kadulta löytyy useita matkamuistokauppoja. Keskustassa on myös Baltijos Aukas -ostoskeskus sekä Maxima-elintarvikekauppa.  Isompi ostoskeskus Akropolis löytyy noin puolen tunnin matkan päässä Klaipedassa. Kesällä Palangan rantabulevardille kerääntyy satoja kauppiaita myymään kuka mitäkin ja usein varsin edullisesti.

Laiturille johtavan kävelykadun J Basanaviciaus gatvén varrella on baareja ja klubeja sekä erinomainen ravintolavalikoima eri maiden keittiöitä.

Lihalla täytetty peruna eli Cepelini, on tyypillinen liettualainen ruokalaji, jota kannattaa kokeilla. Paikallisen perinteen mukaan oluen kanssa pöydässä pitää olla öljyssä paahdettuja leipätikkuja Kepta Duona, jotka tarjotaan juusto-majoneesikastikkeen kanssa.

Varsinkin kesäaikaan Palangassa järjestetään erilaisia tapahtumia. Palangan tapahtumakalenteriin pääset tutustumaan täältä.

Noin puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsee satamakaupunki Klaipeda, jossa kannattaa poiketa loman aikana. Klaipedasta on tullut viihtyisä lomakohde, jonka vetonauloina on muun muassa Vanhakaupunki ja satama-alue.

Kuurinkynnäs on 98 kilometriä pitkä kapea maakaistale, jonka pohjoisosa kuuluu Liettualle ja eteläosa Venäjän Kaliningradin alueeseen. Kuurinkyntään kansallispuistossa sijaitsevat hiekkadyynit ovat yhdet Euroopan suurimmista. Kansallispuisto kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Klaipedasta kulkee lautta monta kertaa päivässä edes takaisin. Lauttamatka kestää vain noin viitisen minuuttia.

Ristikukkula on ehkä erikoisempia käyntikohteita mihin Baltiassa törmää. Nimensä mukaisesti kukkulalla komeilee silmän kantamattomiin erikokoisia ja -näköisiä ristejä. Ristikukkula sijaitsee reilun kahden tunnin ajomatkan päässä Palangasta.

Latvian tuntematon helmi, rantakaupunki Liepaja sijaitsee vain tunnin ajomatkan päässä Palangasta. Liepaja on mielenkiintoinen sekoitus entistä neuvostoaikaa, rock’n rollia, kirkkoja, historiaa ja upeita hiekkarantoja.

Miksi matkustaa Palangaan
Tunnettu upeasta pitkästä hiekkarannastaan
Vain muutama tunti Riiasta
Sanottu jopa Baltian parhaaksi rannaksi
Etelän loman tunnelmaa lähellä

Matkat

Palangan hotellimatka lentäen Helsingistä

Helsinki-Palanga
Palanga (valitsemasi määrä päiviä)
Palanga-Helsinki
Palangaa kutsutaan Liettuan kesäpääkaupungiksi, eikä turhaan. Se tarjoaa hiekkarantaa silmänkantamattomiin. Varaa kauttamme matkasi Palangaan lentäen Helsingistä!


Baltian parhaat beachit, Jurmala, Liepaja, Palanga ja Pärnu, Road Trip

Helsinki–Tallinna
Tallinna–Riika–Jurmala
Jurmala (2 yötä)
Jurmala–Liepaja
Liepaja (2 yötä)
Liepaja-Palanga
Palanga (2 yötä)
Palanga-Pärnu
Pärnu (valitsemasi määrä öitä)
Pärnu-Tallinna
Tallinna-Helsinki
Koe Viron, Latvian ja Liettuan upeimmat uima-rannat samalla matkalla. Kesäkaupunkien elämää ja rannan vilinää pääsee matkalla ihmettelemään Palangan, Liepajan, Jurmalan ja Pärnun hiekkarannoille. Koe Baltian parhaat rannat omalla autolla matkustaen. Varaa road trip -matka helposti!


IMT:n matkailuammattilaisten vinkit Palangan matkaasi

Tietoa kohteesta

Tietoa
Päivälämpötilat
toukokuu
15 °C
kesäkuu
17 °C
heinäkuu
20 °C
elokuu
19 °C