Bonusta jokaisesta matkasta!

Kreeta

Kreeta tarjoaa suomalaiselle matkailijalle kaiken mitä lomalta voi odottaa. Henkeäsalpaavia maisemia, toinen toistaan upeampia rantakohteita, rauhallista oleilua, vilkasta yöelämää, koko perheen hauskaa, historiaa ja makunautintoja. Kreikan mytologia on läsnä lähes joka paikassa. Kreetan rantalomasesonki sijoittuu huhtikuusta lokakuun loppuun.

Kreeta on Kreikan suurin saari ja viidenneksi suurin saari Välimerellä. Kreeta on yksi koko Välimeren suosituimmista matkakohteista. Se on mutkaton ja turvallinen kohde ja sopii sen vuoksi monentasoisille matkailijoille. Saaren pitkä lomakausi, upeat rannat ja lämmin aurinko houkuttelevat vuosittain noin neljä miljoonaa turistia. Hanian rannikko, Rethymnon ja Agios Nikolaos ovat erityisesti nousseet tärkeiksi lomanviettopaikoiksi. 

Rantalomailija voi kokea mitä upeampia paratiiseja veden äärellä. Luontomatkailija pääsee tutustumaan Kreetan moniin kyliin, rotkoihin ja vuoristoon.

Kulinaristi voi herkutella kreetalaisissa ravintoloissa, maistaa suussa sulavaa kreikkalaista salaattia, meheviä kanavartaita tai kokeilla vaikkapa munakoisosta valmistettua moussakaa.

Kaupunkilomailija nauttii kauniin Hanian pikkuputiikkien koluamisesta ja viihtyy venetsialaistunnelmissa vanhassa satamassa. Historiasta innostunut voi syventyä kuuntelemaan taruja Minotauros-hirviön surmaamisesta ja sukeltaa minolaisen kulttuurin syövereihin vierailemalla Knossoksen palatsialueen raunioilla.

Lisää Kreetasta

Kreetalla vallitsee Välimeren ilmasto eli kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet leutoja ja sateisia.

Kesäkausi on pidempi kuin muualla Kreikassa saaren eteläisen sijainnin vuoksi. Turistikausi alkaakin jo huhtikuussa jatkuen aina lokakuuhun loppuun saakka.

Keväisin ja syksyisin lämpötilat ovat maltillisia esimerkiksi luontomatkailijalle. Syksyisin kannattaa varautua kuitenkin sadekuuroihin ja viileneviin öihin. Vilkkain sesonki ajoittuu heinä-elokuulle, vaikka tuolloin lämpötila voi kohota jopa + 40 asteeseen.

Kreetalla voi matkailla ympäri vuoden. Talvisin kuitenkin palveluita on tarjolla vähemmän kuin kesällä. Talvisin korkealla vuoristossa sataa usein lunta, vaikka lämpötila muutoin liikkuu 15–20 asteen välillä.

Lentoaika Suomesta Kreetalle on noin 4 tuntia. Lennot saapuvat Hanian tai Iraklionin lentokentälle. Hanian lentokenttä sijaitsee 15 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Bussimatka Hanian keskustaan maksaa vain euron, mutta bussit kulkevat erittäin epäsäännöllisesti. Ne lähtevät lentokentän ulkopuolella sijaitsevalta pysäkiltä. Taksilla matka maksaa noin 20 euroa ja matka kestää noin 20 minuuttia. Hinnasta kannattaa sopia etukäteen. Myös auton vuokraus on suosittua.

Suomalaisten suosikkikohteet Kreetalla ovat Hanian rannikko, Rethymnon ja Agios Nikolaos, joissa viihtyvät niin aikuiset kuin lapsetkin. Lue lisää täältä.

Kreeta on rantalomailijan unelmakohde, sillä meren äärelle sijoittuvat hiekkakaistaleet eivät saarelta lopu! Kreetalta löytyy turistien suosimia rantoja, kuten Elafonissi mutta myös rauhallisempia ja suojaisia puokamia, kuten Matalan ranta. Lue lisää Kreetan upeista rannoista.

Miksi matkustaa Kreetalle?
Rantalomailijan unelmakohde
Tekemistä löytyy koko perheelle
Maukas kreetalainen keittiö ja paikalliset viinit
Patikointia, purjehdusta ja muita urheilumahdollisuuksia
Monimuotoinen luonto
Suuri saari, jossa paljon nähtävää

Matkat

Kreetan lomamatka lentäen Helsingistä

Helsinki-Hania
Kreeta (valitsemasi määrä öitä)
Hania-Helsinki
Kreeta on tarjonnut vuosikymmenien ajan suomalaisille matkailijoille upeita hiekkarantoja, aurinkoa, kuvankaunista luontoa ja herkullisia kreikkalaisia antimia!


Kreetan lomamatka lentäen Oulusta

Oulu-Hania
Kreeta (valitsemasi määrä öitä)
Hania-Oulu
Valitse sinulle sopivimmat välilaskulliset lennot omalta kotikentältäsi Oulusta.


Kreetan lomamatka lentäen Vaasasta

Vaasa-Hania
Kreeta (valitsemasi määrä öitä)
Hania-Vaasa
Valitse sinulle sopivimmat välilaskulliset lennot omalta kotikentältäsi Vaasasta.


Kreetan lomamatka lentäen Kuopiosta

Kuopio-Hania
Kreeta (valitsemasi määrä öitä)
Hania-Kuopio
Valitse sinulle sopivimmat välilaskulliset lennot omalta kotikentältäsi Kuopiosta.


Kreetan lomamatka lentäen Rovaniemeltä

Rovaniemi-Hania
Kreeta (valitsemasi määrä öitä)
Hania-Rovaniemi
Valitse sinulle sopivimmat välilaskulliset lennot omalta kotikentältäsi Rovaniemeltä.


Kreetan lomamatka Tampereelta, lennot Iraklionin kentälle

Tampere–Iraklion
Kreeta (valitsemasi määrä öitä)
Iraklion–Tampere
Miltä kuulostaisi loma Kreetalla? Lennot Tampereelta Iraklionin lentokentälle, Kreetan pohjoisrannikolle.


IMT:n matkailuammattilaisten vinkit Kreetan matkaasi

Tietoa kohteesta

Tietoa
Päivälämpötilat
tammikuu
15 °C
huhtikuu
20 °C
heinäkuu
29 °C
lokakuu
23 °C

Katso videoita Kreetalta