Bonusta jokaisesta matkasta!
Inspiroidu kanssamme!

Euroopan kauneimmat vaellusreitit

Luonnonystävälle ja patikoijalle löytyy upeita vaelluskohteita ympäri Eurooppaa, joissa mieli ja sielu lepäävät. Lähde kuulemaan metsän huminaa, tuulen viimaa vuoristossa tai veden solinaa vesiputouksissa ja lähteissä.

Jumalten polku, Italia

Amalfin rannikolla Italiassa kulkee vaeltajien suosiossa oleva Jumalten polku. Jo nimi ennakoi upeita maisemia. Polku kulkee Agerolasta Nocelleen, ja se pitäisikin kävellä juuri tähän suuntaan eikä toisinpäin. Reitti kulkee hieman alamäkeen, ja sen varrelta aukeavat maagiset maisemat Amalfin rannikolle ja Caprin saarelle. Polku on avoinna ympäri vuoden, mutta parhaat ajankohdat vaellukselle ovat keväällä ja syksyllä. Kesällä kuumuus ja talvella sateet saattavat haitata vaellusta. Jumalten polku on noin kahdeksan kilometrin mittainen, ja sen kulkemiseen kuluu kolmesta viiteen tuntia. Nimi Jumalten polku pohjautuu antiikin mytologiaan, jonka mukaan jumalat ryntäsivät pelastamaan Odysseuksen Caprin saaren laulavilta seireeneiltä.

Päiväretkelle Napolista

Napoli

Napoli

Matkakohde

Mallorca, Espanja

Idyllistä Mallorcan saarta pidetään patikoijan paratiisina. Saaren maasto on kivistä, ja sitä koristaa valkoisen hiekan kyllästämät rannat aaltoilevan merenlahdissa. Serra de Tramuntanan vuoristo komeilee saaren pohjoisosassa, mutta Mallorcalla on toinenkin vuoristo Serres de Llevant. Vaeltaja voi valita reitin vuoristoisissa maisemissa, kivisissä rotkoissa, rehevissä laaksoissa tai rannikon kävelyreiteillä. Yhteensä patikointireittejä löytyy saarelta lähes puolitoistatuhatta. Reittejä on monenlaisia, joista eritasoiset vaeltajat aloittelijoista kokeneisiin voivat valita itselleen sopivimman.

Tutustu Mallorcaan

Mallorca

Mallorca

Matkakohde

Sintra, Portugali

Olitpa sitten ahkera patikoija tai vain pidät luonnonhelmassa oleskelusta, ihastut varmasti Sintran henkeäsalpaaviin maisemiin sen upeilla patikointireiteillä. Kuljet metsien läpi unohtumattomille monumenteille. Esimerkiksi Santa Marian reitillä näet kaksi Sintan kuuluisinta nähtävyyttä: Maurilaisen linnan ja Penan palatsin. Sintrasta löytyy helppoja, vain muutaman kilometrin patikointireittejä mutta myös pidempään vaellukseen sopivia reittejä. Esimerkiksi Atlantin reitiksi kutsuttu vaellus vie 30 kilometrin matkalle Portugalin rannikolle.

Päiväretkelle Lissabonista ja Cascaista

Lissabon

Lissabon

Matkakohde

Karpaattien korkein vuoristo Tatra, Puola

Puolan ja Slovakian rajalla pilkottaa rosoisista huipuistaan tunnettu Tatra vuoristo, joka on myös rikkaan kasvillisuuden ja eläimistön rikastama kansallispuisto. Vuoristomaiseman lisäksi vaeltaja saa ihailla upeaa järvimaisemaa, solisevia vesiputouksia, kauniita laaksoja ja jännittäviä luolia. Krakowan kaupungista on vuoristolle kahden tunnin ajomatka. Tatran vuoristo on hyvä vaelluskohde, joskin paras aika vaellukselle ajoittuu heinäkuusta lokakuulle. Tosin suosituin aika on myös kiireisin aika. Tatran vuoristossa voi viettää vaeltaen joko päivän tai useamman päivän, sillä sieltä löytyy useita erilaisia reittejä monenlaisen vaeltajan makuun.

Bialowiezan kansallispuisto, Puola

Kulje ikivanhan metsän siimeksessä Bialowiezan kansallispuistossa, jossa voit ehkä myös törmätä siellä asustaviin euroopanbiisoneihin. Suuria eläimiä kutsutaan myös metsän kuninkaiksi. Kansallispuisto kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin, ja se on Puolan toiseksi vanhin kansallispuisto. Se on kerrassaan fantastinen kohde luonnonystävälle ja sopii hyvin vaelluskohteeksi vaellusreittiverkostonsa ansiosta. Bialowiezassa kulkee sekä merkittyjä että merkitsemättömiä vaellusreittejä, joiden pituudet vaihtelevat. Ikivanhan metsän lisäksi matkan varrelle saattaa reitistä riippuen sattua vehreitä niittyjä ja kasvillisuutta, jokia ja kansallispuiston eläimistöä.

Camino de Santiago, Espanja

Haasta itseäsi ja lähde kokemaan vaellus muinaisten pyhiinvaeltajien reitillä Camino de Santiagossa. Vaellusreitti on lähes 800 kilometrin pituinen, mutta on myös mahdollista että vaeltaja valitsee reitiltä lyhyemmän vaihtoehdon kulkemiseen. Pisimmän reittivaihtoehdon kukemiseen kannattaa kuitenkin varata ainakin kuukauden verran aikaa. Reitin varrelta löytyy vajaa 2 000 uskonnollista ja maallista nähtävyyttä, joita vaeltaja pääsee vaeltamisen lomassa ihastelemaan. Camino de Santiagon vaellusreitti vie apostoli Jaakobin hautapaikkana pidettyyn Santiago de Compostelaan. Reitti on hyvin suosittu, ja siellä kulkeekin vuosittain yli 100 000 vaeltajaa. Reitti sopii kaikenlaisille matkaajille.

Päiväretkelle Malagasta

Malaga

Malaga

Matkakohde

Vintgarin rotko, Slovenia

Vintgarin rotko on varmasti Slovenian taianomaisin paikka vierailla. Rotkon pohjalla virtaavan Radovna-joen vierellä kulkee hieman yli puolentoista kilometrin mittainen kävelyreitti, joka on helpohko vaelluskohde. Reitin varrella avautuu upea maisema rotkon vehreään luonnonmiljööseen ja virtaavaan jokimaisemaan, jota koristavat ryöppyävät vesiputoukset. Pääreitin lisäksi rotkon läheisyydessä kulkee kaksi muuta lyhyehköä vaellusreittiä, joissa kuluu arviolta aikaa 45 minuuttia ja 90 minuuttia.

Päiväretkelle Ljubljanasta

Ljubljana

Ljubljana

Matkakohde

Cairngorms, Skotlanti

Britannian suurin kansallispuisto Cairngorms sijaitsee Skotlannin Ylämaalla, ja sitä on kehuttu yhdeksi maailman parhaimmaksi paikaksi vierailla. Kansallispuisto on tunnettu rehevistä maisemistaan, vuoristaan, joistaan, järvistään, villieläimistään, tislaamoistaan ja tietenkin metsäpoluistaan. Cairngormsista löytyy lukematon määrä eripituisia ja eritasoisia reittejä kävelemiseen ja patikointiin. Osa reiteistä vie perinteisiin kyliin, joiden varrella voi nauttia luonnonkauneudesta. Lisää reittejä kulkee mäkisessä maastossa, joita kulkiessa tuntee olevansa osa villiä luontoa. Lisäksi kokeneelle vaeltajalle on vaihtoehtona lähteä pitkälle reitille, jossa patikointimatkaa tulee useiden kymmenien kilometrien verran. Otathan mukaan kartan ja kompassin!

Päiväretkelle Edinburgista

Edinburgh

Edinburgh

Matkakohde

Schwarzwald, Saksa

Saksan Schwarzwaldista eli Mustasta metsästä löytyy niin metsä peittämiä vuoria, niittyjen peittämiä laaksoja ja huippuja, joissa on näköalapaikkoja niin viiniviljelmille kuin kauniisiin kumpuileviin maisemiin. Sanotaan, että Mustasta metsästä löytyy täydellinen patikointireitti jokaiselle vaeltajalle – onhan alueella yli 23 000 erilaista reittiä, joista valita mieleisensä. Matkalla päädyt keskiaikaisiin kyliin ja kaupunkeihin, näet vesiputouksia ja rotkoja ja monia muita luonnonihmeitä. Reittejä on kaikentasoisille, joista lyhyimmät ovat muutaman kilometrin mittaisia ja tasoltaan helppoja, keskitasoisia tai vaativia. Pidempiä ja todella pitkiä reittejä löytyy kokeneemmille vaeltajille ja hyväkuntoisille.

Rastoken vanha myllykylä, kroatia

Vesiputoukset ja kosket ryöppyävät sinivihreisiin jokiin Rastoken vanhassa myllykylässä. Virtaavan veden ja myllyjen kyllästämän maiseman kylää kutsutaankin pieneksi Plitviceksi, niin taianomainen se on. Henkeäsalpaavan kaunis miljöö tarjoaa rauhoittavan ympäristön matkaajalle, ja mahdollistaa vaelluksen kerrassaan upeissa luonnonmaisemissa. Lyhyillä ja keskimittaisilla vaellusreiteillä voit hengittää raikasta ilmaa, löytää koskemattomia rantoja ja nähdä tietenkin vanhoja myllyjä. Reitit ovat merkittyjä.

Kazbeg, Georgia

Kazbegin kansallispuisto Georgiassa sijaitsee Kaukasus-vuoriston pohjoisosassa. Kansallispuistossa kuhoaa maaginen Kazbek-vuori, joka on Georgian kolmanneksi korkein huippu. Kreikkalaisen mytologian mukaan titaani Prometheus sai rangaistuksekseen olla ikuisesti kahlittuna Kazbeg-vuoreen, sillä hän opetti ihmiskunnalle, kuinka sytyttää tulen. Kiehtovan mytologian lisäksi Kazbegin kansallispuistosta löytyy muun muassa jäätikköä, laaksoja, vesiputouksia, kuumialähteitä ja järviä. Kansallispuiston eläimistöö kuuluu erityisesti kotkia, haukkoja ja korppikotkia. Kazbegi onkin henkeäsalpaavan kaunis ja mielenkiintoinen vaelluskohde. Kansallispuistossa voi tehdä helpon ja lyhyen vaelluksen, mutta sieltä löytyy myös keskitasoisia ja vaikeakulkuisia vaellusreittejä. Yksi parhaista vaellusreiteistä vie monia matkailijoita kiinnostavalle Gergetin kolminaisuuden kirkolle, mutta kansallispuistosta löytyy myös reittejä, joissa kulkee vähemmän väkeä.

Tutustu myös IMT:n vaelluslomiin

Muut Hetkiä luonnossa -kokoelmat

Kaikki 10 kokoelmaa
Kaikki 10 kokoelmaa

Inspiroidu kanssamme!

Kaikki 10 teemaa
Kaikki 10 teemaa