Bonusta jokaisesta matkasta!
Inspiroidu kanssamme!

Viron viini- ja siideritilat

Lähde tutustumaan ihaniin viini- ja siideritiloihin Viron upeisiin maisemiin. Viinitarhat ja -kellarit kutsuvat luokseen maistamaan luonnonmauista tuotettuja juomia. Samalla saatat päästä tutustumaan siiderin- tai viininvalmistuksen saloihin.

Jaanihanson siideritila

Pärnun läheisyydessä sijaitseva Jaanihanson siideritila oli ensimmäinen virolainen yritys, joka aloitti omenasiiderin valmistuksen maassa. Vierailijoilla on tilalla mahdollista maistaa viittä erilaista siideriä ja osallistua panimokierrokseen. Siideritilalla on valmistettu siideriä perinteisellä samppanjamenetelmällä virolaisista omenoista vuodesta 2015 lähtien. Tilan tuotanto on tähän mennessä voittanut useita kansainvälisiä palkintoja. Maatilan juuret juontavat kuitenkin 1700-luvulle, ja se on toiminut historiansa varrella venäläisenä kolhoosinakin.

Allikukivin viinikartano

Allikukivin viinikartano on tunnettu raparperiviinistään, jota se tuottaa entisessä silkki- ja verkatehtaan johtajan kartanossa muiden marja- ja hedelmäviinien ohella. Mukaan mahtuu muun muassa mustaherukan, omenan, vadelman ja pihlajan makuja. Viinituotantoa on vuosien saatossa tunnustettu virolaisissa viinikilpailuissa finaalisijoilla. Vierailun aikana pääset tutustumaan viinin valmistukseen, kartanon historiaan ja istutuksiin. Allikukivin viinikartanossa on mukava vierailla vaikkapa Pärnun matkan yhteydessä. Viinikartanoa pyörittävät Heinin perhe; Raili ja Roman sekä heidän poikansa Ott.

Mamm & Frukt

Mamm & Frukt haluaa rikastuttaa matkailijoiden viinilistaa tuotteillaan. Tuotanto sijaitsee mukavassa pienessä autotallityylisessä ulkorakennuksessa Raekülassa ja kesäisin se toimii maisteluhuoneessa Villa Oliverissa Pärnussa. Viinien mauissa on muun muassa vadelmaa, mansikkaa ja herukkaa. Makuja lisäksi pääsee nauttimaan kesän lämmöstä kauniissa miljöössä.

Siiderisalonki Torin siideritilalla

Torin siideritilan tuotantorakennuksessa on vieraiden vastaanottoon tarkoitettu siiderisalonki. Lasiseinien läpi näkyvät siiderien tuotantolaitteistot. Siiderisalongista voi ostaa tilan valmistamia tuotteita. Torin siideritila on toiminut vuodesta 2014 asti, ja sen tuotteet valmistetaan luonnonmukaisin menetelmin. Tilan missio on valmistaa raikasta virolaista siideriä omenista, eikä yrittää kopioida englantilaisten tai ranskalaisten siiderien makua. Maku ja laatu ovat tärkeitä ominaisuuksia siideritilan yrittäjille. Torin siideritila sijaitsee Pärnun lähiseudulla.

Tutustu Pärnuun

Pärnu

Pärnu

Matkakohde

Murimäen viinikellari

Lähde maistelemaan viinejä juustojen ja muun pienen pureskeltavan kera Murimäen viinikellariin Otepään kauniin luonnon keskelle. Viinintuotannossa käytetyt rypäleet ovat Virossa kasvatettuja, mutta niistä löytyy myös muun muassa vadelman, omenan ja kirsikan makuja. Vierailulla pääsee tutustumaan myös viinitarhaan, jossa viinien maistelukin voidaan järjestää, jos päivälle sattuu kaunis sää. Viinejä voi ostaa visiitin aikana myös mukaan.

Tutustu Otepäähän

Otepää

Otepää

Matkakohde

Uue-Saalusen viinitila

Uue-Saalusen viinitila tuottaa viinejä omista ja muista paikallista tuotteista. Jännittävien viinien mauissa maistuvat niin raparperi, mustaherukka, vadelma kuin muutkin marjat. Tilalla voit muun muassa ostaa viiniä mukaasi, tehdä kierroksen viinitarhassa, maistella eri viinejä muiden herkkujen kera ja tutustua viininvalmistusprosessiin. Viinitila sijaitsee eteläisessä Virossa Setumaalla Võrun kaupungin lähistöllä.

Majoitusta lähellä Võrua Tartossa

Tartto

Tartto

Matkakohde

Luscher & Matiesenin viinitila

Jos päätät ottaa suunnaksi Muhun saaren, miksi et kävisi samalla maistelemassa viinejä Luscher & Matiesenin viinitilalla? Viinitila on Viron ensimmäinen, ja toiminnan ytimeen kuuluu kunnioittaa virolaisen viininvalmistuksen runsaan sadan vuoden ikäisiä perinteitä. Vierailusi aikana pääset tutustumaan muun muassa viininviljelyyn, maistelemaan viinejä, nauttimaan viini-illallisista, kylpemään saunakylpylässä ja osallistumaan viinikoulutuksiin. Viinitilalla on myös majoitusmahdollisuus. Saarella valmistettiin viiniä jo 1900-luvun alussa, ja Luscher & Matiesenin viinitila jatkaa sen perinteitä.

Majoitusta Muhun lähellä Kuressaaressa

Kuressaare

Kuressaare

Matkakohde

Tutustu Viron siideritiloihin

Muut Makuja maailmalta -kokoelmat

Kaikki 13 kokoelmaa
Kaikki 13 kokoelmaa

Inspiroidu kanssamme!

Kaikki 10 teemaa
Kaikki 10 teemaa