Bonusta jokaisesta matkasta!
Inspiroidu kanssamme!

Top 5 Saksan parhaat joulumarkkinat

Joulun taikaa ja tunnelmaa löytyy takuuvarmasti Saksan joulumarkkinoilta. Joulukaupoissa on mahdollisuus päästä joulutunnelmaan ympäri vuoden ja joulumarkkinoilla saa tuoksutella ja ihastella joulun tunnelmaa useimmiten marraskuusta jouluun asti.

1. Marienplatz, München

Eräät Saksan ja koko Euroopan kuuluisimmista ja vilkkaimmista joulumarkkinoista järjestetään Münchenissa. Münchenin koko vanhakaupunki kietoutuu joulumarkkinahumuun loppuvuodesta. Pääpaikkana toimii Marienplatz-aukio. Näillä valtavilla markkinoilla joulutunnelma levittäytyy tuhansien neliömetrien alueelle. Markkinoiden kohokohtana olevaa joulukuusta et voi olla huomaamatta. Noin 30 metrinen kuusi pystytetään raatihuoneen eteen ja se on koristeltu 2500:lla valokynttilällä. Kuusen lisäksi markkinoilta löytyy muun muassa myyntikojuja, käsityö- ja askartelupajoja lapsille, lauluesityksiä sekä mahdollisuus laittaa postia suoraan joulupukille. Joulumarkkinoilla kannattaa ehdottomasti suunnata kohti herkkukojuja, joista saa esimerkiksi hedelmäkakkua, pipareita tai paistettuja omenoita sekä tietenkin saksalaisille joulumarkkinoille kuuluvaa hehkuviiniä.

Varaa matkasi Müncheniin

München

München

Matkakohde

2. Alexanderplatz, Itä-Berliini

Alexanderplatzilla kohtaat todellisen joulumaan sen avautuessa marraskuussa. Markkinoilta löytyy perinteisiä pieniä torimökkejä ja hehkuviinin tuoksua, mutta erikoisuutena Alexanderplatzin markkinoilta löytyy Euroopan suurin joulupyramidi. Pyramidi koostuu 5000:stä valosta ja pyramidin alimmassa kerroksessa pääsee nauttimaan erilaisia jouluherkkuja ja ylemmistä kerroksista voi ihailla joulumarkkinoille avautuvaa näkymää. Alexanderplatzille on helppo saapua eri puolilta kaupunkia metrolla tai raitiovaunulla.

Varaa matkasi Berliiniin

Berliini

Berliini

Matkakohde

3. Charlottenburgin linnan joulumarkkinat, Berliini

Näillä joulumarkkinoilla viihtyy koko perhe, sillä markkinoilta löytyy joulukojujen lisäksi perheen pienimmille, ja miksei isommillekin, muun muassa karuselli ja pieni junarata. Jouluisen ja taianomaisen tunnelman luo Charlottenburgin linna, joka suorastaan kylpee kynttilöiden valossa. Oman rustiikkisen tunnelmansa luovat myyntikojut, jotka on rakennettu erilaisista luonnonmateriaaleista.

Varaa matkasi Berliiniin

Berliini

Berliini

Matkakohde

4. Lyypekin joulumarkkinat

Näillä markkinoilla pääset hetkessä jouluiseen tunnelmaan. Marraskuun loppupuolelta asti voit joulutunnelmoida koko Vanhassakaupungissa. Rathausmarkt-aukiolta löytyy eniten perinteisiä joulukojuja, mutta joulumarkkinoita löytyy ympäri Lyypekkiä, muun muassa Koberg-aukiolta ja St. Petri-kirkolta.
Hampurista voit tehdä päivän retken Lyypekin joulumarkkinoille esimerkiksi vuokra-autolla. Matkaa Hampurin ja Lyypekin välillä on noin 70 kilometriä.

5. Rathausplatzin joulumarkkinat, Hampuri

Rathausplatzin joulumarkkinat järjestetään aivan Hampurin ytimessä, kaupungintalon edessä. Näiltä joulumarkkinoilta löydät lähes kaikkea mitä joulumarkkinoilta voikaan toivoa – hyvää ruokaa, jouluisia juomia ja myyntikojuja, josta voit ostaa vaikka joulukoristeita. Täällä sijaitsee myös kuuluisa lentävä joulupukki, joka lentelee muutaman kerran päivän aikana. Adventtikautena joulumarkkinoilla voit nähdä joulukulkueen. Illan tullen tori on parhaimmillaan esiintyessään upeassa valoloistossa koristevaloineen. Aukion lähellä sijaitsevat myös eräistä Hampurin parhaista nähtävyyksistä ja shoppailukaduista.

Saksan yltäkylläiset joulukaupat täynnä joulumieltä ja tunnelmaa 🎁

Mikäli haluat löytää tiesi joulukauppaan Saksassa, et voi olla törmäämättä Käthe Wohlfahrt -joulukauppoihin, sillä niitä löytyy useastakin kaupungista ympäri Saksaa. Rothenburg ob der tauberissa sijaitsee Käthe Wohlfahrtin pääpaikka. Pikkuruisen kaupungin joulukaupassa tunnelma on jouluinen ympäri vuoden. Hämärän metsäisen tilan keskellä on joulukuusi täydessä juhlapuvussaan ja loistossaan sinisen tähtitaivaan alla. Joulukaupan sokkeloisissa tiloissa tunnet suorastaan liukuvasi joulutunnelmasta toiseen. Rothenburg ob der tauberissa on varsinainen joulukylä josta löytyy joulukaupan lisäksi muun muassa joulumuseo ja jatkuva joulunäyttely.

Rothenburg ob der tauberin lisäksi Käthe Wohlfahrt -joulukauppoja löytyy esimerkiksi Berliinistä, Heidelbergistä ja Nurembergistä.

Muita joulukauppoja Saksassa mm:

  • Käthe Wohlfahrt – Heidelberg, Hauptstraße 124, 69117 Heidelberg, Saksa
  • Käthe Wohlfahrt – Christkindlmarkt, Herrngasse 2, 91541 Rothenburg ob der Tauber, Saksa
  • Käthe Wohlfahrt – Bamberg, Karolinenstraße 5, 96049 Bamberg, Saksa
  • Käthe Wohlfahrt Rüdesheim, Oberstraße 35, 65385 Rüdesheim am Rhein, Saksa
  • Käthe Wohlfahrt, Dorfstraße 6, 82487 Oberammergau, Saksa
  • The Christmas Shop, Oberstraße 120, 56154 Boppard, Saksa
  • The Little Christmas Shop, Untere Schmiedgasse 19, 91541 Rothenburg ob der Tauber, Saksa
  • Der Erzgebirgsladen im Levantehaus, Mönckebergstraße 7, 20095 Hamburg, Saksa
  • Weihnachtsträume, Marterburg 45, 28195 Bremen, Saksa

Saksan joulutorien tunnelmaa

Muut Tapahtumia ja elämyksiä -kokoelmat

Kaikki 13 kokoelmaa
Kaikki 13 kokoelmaa

Inspiroidu kanssamme!

Kaikki 10 teemaa
Kaikki 10 teemaa